Onko Turku unohtanut itsensä? TS 3.2.2024
- lvivellu
- Feb 14, 2024
- 2 min read

Luin positiivisen uutisen Turkuun muuttamisen valtavasta kasvusta (TS 26.1.2024).
Turku on Suomen kolmanneksi houkuttelevin muuttokohde ja asuinpaikkojen arviossa kaupunki oli kakkonen. Hienoa!
Uutista eteenpäin lukiessani iloisuuden tunnetila alkoi vaihtua hämmennykseksi ja hymykuopat poskilta siirtyivät rypyiksi otsalle.
Sanomassa annettiin ymmärtää, että kasvu johtuu hankkeista, jotka ovat olemassa vasta paperilla. Näitä ovat siis Länsirata, raitiotie ja lähijunat.
Mihin unohtui vaikkapa Suomen vanhimman ja kulttuurivärikkäimmän kaupungin titteli?
Turun kohta 800-vuotisella historialla ei nähty painoarvoa. Rikkaan menneisyyden takia ei Turkuun muutettaisi, vaan siksi, että tänne pääsee junalla hiukan nopeammin?
Turkua halkova kaunis Aurajoki ei ole mitään, vaan väitetään kaupungin keskellä risteilevän raitiovaunun olevan syy ihmisten muuttaa 10 vuodeksi etukäteen odottamaan, jospa sellainen tulisi.
Tuntui oudolta lukea, miten kaupungin ääreltä alkava maailman kaunein saaristo ei ole niin mainittava tekijä, kuin matka lähijunalla.
Olemmeko unohtaneet, kuinka hyvissä lähtötilanteissa Turku oikein onkaan? Emmekö oikeasti tunnista niitä tekijöitä, joiden vuoksi kaupunkimme on niin hieno?
Turku on aina ollut upea asuinpaikka. Turku tulee myös olemaan loistelias kaupunki niillä rikkauksilla, joita sillä on jo nyt ja mitä se ei ole vielä osannut hyötykäyttää täysimääräisesti.
Puhun nyt esimerkiksi Aurajoesta, joka päättyy veneilijöiden osalta Tuomiokirkolle, vaikka olisi hyödynnettävissä Halisten koskelle saakka. Merellinen sijainti kauniin saariston sylissä, joka on valmis valloittamaan monen muunkin, kuin vain veneilijän sydämen.
Sen lisäksi, että maailman suurimmat laivat tehdään täällä, on meillä myös lähtösatama upeille risteilyille.
Runsas ravintolatarjontamme tyydyttää vaativimmankin kulinaristin ja tapahtumia löytyy varmuudella jokaiseen makuun ympärivuotisesti.
Meillä on aivan valtavan hienot puitteet, joilla saataisiin kaikenikäiset kuntalaiset niin kokemaan, kuin liikkumaankin paljon enemmän. Turistien kaipaamia uniikkeja elämyksiä unohtamatta.
Vaikka tiedot Turun kasvusta ovat rohkaisevia, ei mielipiteeni tarkoitus ole jarruttaa tai pysäyttää kehitystä.
Tarkoitukseni on saada lukija ymmärtämään, että kehitystä voi tapahtua myös vääränlaisesti ja että hankepäätösten on oltava hyvin perusteltuja ja kestettävä arvostelua myös päivänvalossa. Kehitystä ei ole kopioida jotain, ihan vain koska muutkin ovat näin tehneet. Mikä toimii muualla, ei välttämättä toimi täällä.
Voimme keskittyä omiin vahvuuksiimme. Sijaintiin, historiaan ja kulttuuriin, vaalien niitä entistä loisteliaammaksi.
Lopulta, samainen uutinenkin sen tahtoi todistaa. Turku tekee muuttoennätyksiä uusiksi jo nyt ja ihmiset näkevät tämän hyväksi paikaksi muuttaa, asua ja olla ilman, että yhtäkään uutisessa listatuista hankkeista olisi vielä edes hyväksytty.
-Veli-Matti Sandberg (kok)
Comments