top of page
Search

Riittämätön ei kilpailutettu ryntäyssopimus TS 10.3.2021

  • Veli-Matti Sandberg
  • Apr 17, 2022
  • 2 min read

Updated: Apr 18, 2022


Minkä takia on niin vaikeaa saada rakennusprojektia onnistumaan Turussa? Kysymys vaati syvempää tutkimusta, joten sukelsin epäonnistuneita rakennushankkeita käsitteleviin lehtijulkaisuihin selvittämään syitä budjettien ja aikataulujen pettämiseen. Vertailun vuoksi kerrottakoon, että Suomessa vain joka neljäs rakennushanke pysyy 10 % sisällä alkuperäisestä aikataulusta. Alle kolmannes pysyy 10% marginaalissa budjetissaan. (Sweco:n tutkimus 2019). Yllätyksiä tulee siis muuallakin kuin Turussa, mutta vain täällä kustannusten nousussa puhutaan kymmenien sijaan sadoista prosenteista. Surullinen sanonta ”jos hinta ei tuplaannu, se triplaantuu,” on ikävää kuultavaa. Valitettavasti edes budjetin kolminkertaistuminen ei aina riitä.


Vastauksia kuntalaisten tiedusteluun ”miksi taas kävi näin” on ollut mielenkiintoisaa luettavaa. Todennäköinen syy oli lopulta helppo löytää. Kaikki jäljet näyttävät johtavan yhteen sanaan; hankesuunnittelu.


Hyvä hankesuunnittelu pyrkii selvittämään kaiken oleellisen rakennusprojektiin liittyvän. Se vastaa muihinkin kysymyksiin, kuin vain arkkitehtuuriseen ulkonäköön, mistä tuntuu nykyään olevan pääosin kyse. Hankesuunnittelu määrittää laadullisia kriteereitä ja pakottaa osapuolet pohtimaan järkevää aikajanaa rakentamiselle. Esim. Logomon sillan turhat portaat. (TS 21.1.2021) Tulee paljon vähemmän riitatilanteita, kun tiedetään jo aivan alusta alkaen mihin tarkalleen ollaan ryhtymässä ja millaisia riskejä projektissa saattaa olla.


Onnistumisen näkee siitä, että selvitään ilman kiirettä. Näin olisi säästetty selvää rahaa esimerkiksi toriremontissa, jossa kilpailutuksen tiukka aikataulu oli eräänä syynä kustannusten tuplaantumiseen. (TS 13.2.2021)



Mieleen palaa myös vuoden aikataulustaan myöhästynyt Turun Kaupunginteatterin peruskorjaus. Sen kustannus lähes tuplaantui, jonka yhtenä selityksenä oli niinkin erikoinen termi kuin ryntäyssopimus. (TS 18.8.2017)


Arkkitehtuuristaan palkittu Funikulaari, jossa keskityttiin enemmän ulkonäköön, aiheutti muiden suunnitelmien riittämättömäksi jäämisen. Näistä aiheutui vuoden viivästys ja kustannusten reilu tuplaantuminen. (Yle 21.5.2019)


Aiemmin mainitsemani Logomon kävelysilta on yksi surullinen tapaus lisää. Hienoista havainnekuvista innostuttiin niin, että alettiin rakentamaan, vaikka suunnitelmat eivät olleet vielä edes valmiita. Kustannukset nousivat nelinkertaisiksi. (Yle 24.6.2020) Sillan piti valmistua 2018, mutta työ on vielä kesken.


Kärkipaikan kustannusten noususta saa kuitenkin taidemuseon julkisivuremontti. Hinta jopa viisinkertaistui arvioidusta. Syy; urakkaa ei kilpailutettu. (TS 8.4.2006).


Lopuksi tahdon sanoa yhteisen etumme nimessä, älkää vain tottuko tähän rakennustapaan Turussa. Vaatikaa meiltä politiikan tekijöiltä ja päättäjiltä enemmän, niin vanhoilta konkareilta, kuin uusilta tulokkailtakin. Arvostelkaa ja antakaa palautetta. Muistakaa myös kiittää ja kannustaa, kun sen hetki on. Mutta älkää vain tottuko.


-Veli-Matti Sandberg, rakennusmestari (Kok)

 
 
 

Commenti


bottom of page